Vaaralliset hengitystieinfektiot ovat vaarallisia
Euroopan kuolleisuutta raportoivan EuroMOMO:n (European Mortality Monitoring Project https://www.euromomo.eu/bulletins/2023-48/) tilastojen perusteella Suomessa on ollut ylikuolleisuutta viimeisten viikkojen aikana (kuva 1). Ylikuolleisuus on kohdistunut yli 75-vuotiaisiin, nuorempia on menehtynyt tavanomainen määrä. Koska kuolleisuuden nousu on osunut samaan aikaan kuin viimeisin korona-aalto, on nousun taustalla hyvin todennäköisesti SARS-CoV-2-virus. Mistä tämä kertoo?
Vakavat hengitystieinfektiot aiheuttavat huomattavaa ylikuolleisuutta
Eurooppalaisten kuolleisuudessa nähdään tilastoissa selkeästi covid-pandemian vaikutus (Kuva 2). Korkeimman kuolleisuuspiikin aiheutti pandemian ensimmäinen aalto vuoden 2020 keväällä, minkä jälkeen delta- ja omikronvariantit aiheuttivat lisääntynyttä kuolleisuutta loppuvuodesta 2020 (delta) ja 2021 (omikron).
Kuvasta näkyy kuitenkin myös merkittävää ylikuolleisuutta talvikuukausina 2018 ja 2019, jo aikana ennen SARS-CoV-2-virusta. Lisäksi oletettu kuolleisuus (sininen katkoviiva) aaltoilee Euroopassa siten, että talvikuukausina menehtyy huomattavasti enemmän ihmisiä kuin kesäisin. Tämä johtuu säännöllisinä epidemioina talvisin esiintyvistä vakavista hengitystieinfektiosta, jotka ovat influenssan ja RS-viruksen aiheuttamia. Lisääntynyttä kuolleisuutta havaitaan talvisin erityisesti yli 65-vuotiailla.
Viime viikkoina Suomessa havaittu ylikuolleisuus osoittaa, että SARS-CoV-2-viruksen aiheuttamasta koronataudista on tullut uusi merkittävä hengitystieinfektioiden aiheuttaja iäkkäillä influenssa- ja RS-virusten ohella. Johtuen koronaviruksen muuntumisen vaikutuksesta epidemia-aaltoihin, ei SARS-CoV-2-viruksen kierto ei ole vielä niin vakiintunut kuin influenssa- tai RS-virusten. Sen vuoksi koronarokotusten ajoittaminen on haasteellista, eikä ideaalinen ajankohta ole välttämättä jatkossakaan sama kuin influenssarokotteen.
Rokotteet ovat helppo tapa suojautua talven ylikuolleisuudelta
Vuosittainen influenssarokotus on ollut helppo tapa pienentää riskiä kuolla talvikuukausien aikana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittaa sekä influenssa- että koronarokotteita yli 65-vuotiaille ja muille erityisen suuressa vaarassa vakavalle infektiolle oleville. Nyt myös RS-virusta vastaan on mahdollista hankkia rokote, vaikka se ei vielä kansalliseen rokotusohjelmaan kuulukaan (https://fvr.fi/uutiset/ensimmainen-iakkaiden-suojaksi-kehitetty-rsv-rokote-sai-euroopan-laakeviraston-suosituksen/).
Jotta joka talvisilta ylikuolemilta vältyttäisiin, kannattaa THL:n suosituksen mukaiset rokotteet ottaa ja hyvinvointialueiden rokotukset järjestää. Vuoden kuluttua RSV-rokote lienee rokotusohjelmassa isoimmassa riskissä oleville ja koronarokotteita saatavana myös niitä haluaville työikäisille.