Tuhoavatko vaalipaneelien moderaattorit Suomen talouden?

Seurasin kuluneella viikolla etäyhteyden kautta Oulun yliopistolla vihreiden edustajana yliopistojen järjestämää suurta vaalikeskustelua. Yksimielisyys oli ymmärrettävän suuri, kun koulutuksen merkitystä korostettiin. Yliopistojen rahoituksen leikkaajia ei näkynyt. Vaikka tämä edustaa myös omaa mielipidettäni, jäi tilaisuudesta mietityttämään vaalipaneelien dynamiikka. Laitetaanko osallistujat tilanteeseen, jossa he joutuvat tekemään lupauksia, joita eivät muutoin antaisi?

Ryhmäpaineen voima

Isälläni oli tapana sanoa 'joukossa tyhmyys tiivistyy'. Hän tarkoitti jokseenkin samaa, mitä tapahtui Stanfordin vankilakokeessa, eli ryhmässä tehdään asioita, joita harva tekisi yksin. Käänteisesti sivustakatsoefektissä sitä epätodennäköisemmin henkilö tarjoaa hätätilanteessa apuaan, mitä useampi ringissä seisoo.

Kun moderaattori pyytää näyttämään vihreää tai punaista, niin ryhmäpaine ohjaa liputtamaan varhaiskasvatuksen, peruskoulun, lukio-opetuksen, yliopistojen, ammatillisen koulutuksen, poliisilaitoksen, puolustusvoimien, infrastruktuurihankintojen, hyvinvointialueiden, lapsilisien, eläkkeiden jne. puolesta. Kukapa nyt haluaisi leikata lapsilta, sairailta, eläkeläisiltä, perheiltä, opiskelijoilta tai ylipäätään mistään muustakaan.

Tuntuu suorastaan pelottavalta, kun tämän yhdistää toiseen isälleni tyypilliseen sanontaan 'mieluummin mies maansa myöpi kuin sanansa syöpi'. Parin paneelin jälkeen maan talous voi tosiaan olla tilanteessa, missä joko sanoja syödään tai maa alkaa olla valmis konkurssikypsänä myytäväksi.

Ottamatta kantaa opintotuen mahdolliseen korotukseen, arvostin SDP:n Antti Lindtmanin reaktiota ehdotukseen nostaa opintorahaa sadalla eurolla. Lindtman totesi jokseenkin siten, että kaikkea ei voi nykyisessä taloustilanteessa luvata. Kyse ei liene ollut siitä, etteikö myös hänestä olisi hienoa, jos näin voisi tehdä.

Minusta mielekkäämpi tapa puolueiden erojen luotaamiseen vaalikeskusteluissa olisi kysyä näkemystä siitä, tulisiko priorisoida opiskelijoiden asumisen laatu, opintorahan määrä, opiskelijaterveydenhuollon riittävyys vai kenties tarjottavan opetuksen laatu. Ja ovatko nämä sellaisia investointeja tulevaisuuteen, minkä vuoksi talouden tasapainottamista ei voi tehdä kahdessa vaalikaudessa vaan vasta vuoteen 2035 mennessä, kuten vihreät esittävät?

Minusta nuorten koulutus on niin tärkeä investointi Suomen tulevaisuuteen, että sen vuoksi siedämme edelleen velkaantumista. Ja jos jostakin opiskelijoiden osalta joudutaan tinkimään, on se minun mielestä opintoraha. Lainaahan se kuitenkin näiden nuorten näkökulmasta on...

Koulutuksen tulee olla mahdollista kaikille

Sykähdyttävin hetki keskustelua oli, kun vihreiden Maria Ohisalo antoi kasvot suomalaiselle opintotukijärjestelmälle sanomalla, että ilman opintotukea hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta opiskella tohtoriksi asti.

Meillä ei ole varaa hukata yhtään nuorta lahjakkuutta. Ei pelkästään siksi, että Suomi tarvitsee jokaisen osaajan. Vaan erityisesti siksi, että on oikein tarjota kaikille mahdollisuus opiskella ja kehittyä kykyjensä mukaisesti.

Hyvin koulutettu osaa pitää päänsä moderaattorinkin pihdeissä.