Suomen yliopisto - University of Finland
Valtioneuvosto hyväksyi opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) johdolla valmistelemat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleja koskevat muutokset torstaina 11.4. Muutoksilla pyritään vahvistamaan yliopistojen autonomiaa (vähentämällä strategisen rahoituksen osuutta) ja toisaalta tehostamaan koulutuskapasiteetin käyttöä palkitsemalla erityisesti ensimmäistä tutkintoa suorittavat. Rahoitusmalli löytyy https://okm.fi/documents/1410845/4392480/Ammattikorkeakoulujen+ja+yliopistojen+rahoitusmallit.pdf/2475ffd6-c8fd-7389-5826-609c4ce10d6f/Ammattikorkeakoulujen+ja+yliopistojen+rahoitusmallit.pdf?t=1712829018346.
Käytännössä tehdyt muutokset eivät vaikuta dramaattisesti yliopistojen väliseen rahanjakoon (linkin taulukko 9 https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/ce143d5f-5338-495b-a311-9b052f49037f/e0327349-f306-4769-9cdf-e773c0d74361/RAPORTTI_20231215080500.pdf). Tosin Taideyliopiston, Lapin yliopiston ja erityisesti Jyväskylän yliopiston rahoitusosuudet laskevat selvästi.
Kannatan tavoitetta yliopistojen koulutuskapasiteetin mahdollisimman tehokkaasta hyödyntämisestä. Ensimmäinen tutkinto omia uratavoitteita tukevine sivuaineopintoineen yhdistettynä mahdollisuuteen täydentäviin opintoihin jatkuvan oppimisen kautta on mielestäni arvokkaampi kuin usean saman tason tutkinnon suorittaminen.
Olen kuitenkin huolissani siitä, että rahoitusmalli ohjaa korkeakoulut yhteistyön sijasta epäterveeseen keskinäiseen kilpailuun. Yhteistyö kotimaisten yliopistojen välillä ei tuo (rahoitusmallissa) lisäarvoa vaan laimentaa saatujen tulospisteiden arvoa. Näen todellisena uhkakuvana, että negatiiviseen kierteeseen (eli pieneneviin rahoitusosuuksiin) ajautuvat yliopistot (nyt alkuvaiheessa Taideyliopisto sekä Lapin ja Jyväskylän yliopistot) alati kurjistuvat vahvempien toimijoiden kukoistaessa. Ehkä tämä koetaan oikeudenmukaisena palkintona tehokkaammasta ja vaikuttavammasta toiminnasta, mutta nähdäkseni seuraksena tulee olemaan alueiden välisten elinvoimaerojen kasvu. Tuskinpa haluamme nähdä kurjistuvaa Itä- ja Pohjois-Suomea turvallisuuspoliittisessakaan mielessä.
Toisena vakavana uhkana näen, että rahoitusmalli kohtelee epätasa-arvoisesti erityyppistä tutkimusta. Tietyillä (lääketieteen) aloilla Suomella on selkeitä kilpailuetuja (esimerkiksi genetiikka ja epidemiologia), jolloin näiden alojen painoarvo yliopistorahoituksen jakamisessa korostuu verrattuna kokeellisempaan tutkimukseen, missä tyypillisesti yhden julkaisun vaatima henkilötyömäärä ja tutkimuslaitteistojen tarve on suurempi. Miksi ylläpitää kalliita tutkimuslaitteistoja, kun korkeammille julkausufoorumeille pääsee helpommalla hyödyntämällä maamme korkeatasoisia rekisteriaineistoja?
Suomella on edessään suuria haasteita tulevilla vuosikymmenillä. Suomen menestys riippuu laadukkaasta ja kustannustehokkaasti toimivasta yliopisto- ja korkeakoulujärjestelmästä. En usko yliopistokoulutuksen ja -tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden paranevan kilpailuttamalla yliopistoja, korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia toisiaan vastaan. Uskon vahvasti, että kilpailun sijasta pienen maan tulee nojata kansalliseen yhteistyöhön, myös korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa. Tämä voidaan toteuttaa perustamalla nykyiset hajanaiset yliopistot yhteen kokoava Suomen yliopisto – University of Finland.
Suomen yliopisto helpottaisi eri kampusten (Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Kuopio, Jyväskylä, Rovaniemi, Vaasa ym.) erikoistumista ja poistaisi yhteistyön esteitä. Rahoituksen tulosperusteisuudesta luopuminen antaisi vakautta tutkimustyöhön ja mahdollistaisi kampusten pitkäjänteisen kehittämisen.
Hallinnollisesti englanniksi toimiva University of Finland olisi myös houkutteleva kansainvälisille opiskelijoille ja tutkijoille.