Lääkärikoulutuksen yhteisvalintaa pitää tarkastella uudelleen
Suomessa koulutetaan historiallisen paljon lääkäreitä, mutta lääkäripula ei ole poistunut. Lääkäreitä koulutetaan viidessä yliopistossa eri puolilla maata, mutta ainakin erikoislääkärikoulutukseen hakeutumisen perusteella alueet eivät ole tasa-arvoisessa asemassa.
Lääketieteen valtakunnallinen yhteisvalinta otettiin käyttöön vuonna 2018. Järjestelmä on hakijalle selkeä ja mahdollistaa parhaiten menestyneille opiskelupaikan valitsemisen omien mieltymystensä perusteella.
Tulevien lääkäreiden työelämään sijoittumisen kannalta tämä on kuitenkin osoittautunut ongelmalliseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2024 julkaiseman Lääkäri 2023 -kyselyn (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/34e2034e-ceb8-4585-a856-dfe4c5513d64/content?utm_source=chatgpt.com) perusteella vuosina 2012–2021 Oulussa valmistuneista lääkäreistä noin kaksi kolmasosaa työskenteli Pohjois-Suomen yhteistyöalueella. Sen sijaan Itä-Suomen yliopistosta valmistuneista lähes puolet siirtyi muille alueille, pääosin Etelä-Suomeen. Pohjois-Suomeen muista yliopistoista valmistuneita siirtyi vain vähän.
Sama ilmiö korostuu syksyn 2026 erikoislääkärikoulutushaussa. Oulussa erikoislääkärikoulutukseen oli useita kymmeniä hakijoita vähemmän kuin aloituspaikkoja. Usealle alalle ei ollut lainkaan hakijoita. Vastaava tilanne oli myös Itä-Suomen yliopistossa. Sen sijaan Helsingin ja Tampereen yliopistoissa hakijoita oli selvästi enemmän kuin aloituspaikkoja. Etelä-Suomen yliopistoihin hakeutuu siis lääkäreitä erikoistumaan myös muualta Suomesta.
Jotta hyvinvointialueilla on mahdollista tarjota tasa-arvoiset terveyspalvelut koko maassa, erikoislääkäreitä tulee olla riittävästi myös kahden suurimman kaupungin ulkopuolella. Lääkärikoulutukseen valittaessa opiskelijoiden kannalta hyvä järjestelmä ei vaikuta toimivan yhtä hyvin palvelujärjestelmän kannalta.
Yksi vaihtoehto voisi olla kaksikanavainen malli: todistusvalinnassa opiskelija voisi edelleen hakea vapaasti eri yliopistoihin, mutta valintakoeväylässä hakija valitsisi yhden yliopiston, johon hän pyrkii.
Tällainen järjestelmä ei tietenkään takaisi lääkäreiden jäämistä koulutuspaikkakunnalle. Se voisi kuitenkin tukea sitä, että opiskelupaikan valinta perustuisi nykyistä enemmän siihen, missä opiskelija itse suunnittelee rakentavansa elämäänsä ja työuraansa.